sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lolita

Hey heyyy~ 



Somehow I got super inspired just by reading a word lolita from a book cover which my boyfriend is reading atm. I'm pretty sure the book has actually nothing to do with actual style genre, but you know.
I'm also kinda panicing because it has been super light, white and even sunny weather in Finland I have been wasting these awesome days for nothing.

Steady as she goes, photo spam ahead!





All ingredients for a spam are here. Got them photos close and far, with hat and without, molds and no molds, just so that I can spare myself from writing and just spam this post away! Haha.





torstai 25. joulukuuta 2014

Boring face with a hint of hair crisis: dinner is served!

Hey! Now there hasn't been anything special in my life to write about so I'm just gonna post some pics from last friday (19th). I went to my friend's graduation party and I, or someone else, took a few photos! 
It was very dark outside on friday so I didn't get a good chance to take photos with camera. 
So excuse me and my bad pics!


I went with pretty light makeup because I was very busy that day.
And seriously, what in devil's name I'm going to do with my hair? Should I dye it again, with what color? Or should I maybe cut my hair, like bangs or something? I don't know...



Here is one group pic my friend had on her phone!


Sorry about the short post!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Lime and strawberry

Yo people! Päätin laittaa kokeiluun vaihteeksi hieman kevyemmän ja "raikkaamman" tyylin muiden kokoonpanojen rinnalle. Eipä tämäkään tyyli tuntunut omalta, mutta tulipa väsättyä.


Yo people! I decided to pull of lighter and "fresh" looking style for a change. Like the style about weird combinations, this style did neither feel like something I would like to wear.




Jos ihan totta puhutaan niin musta tuntuu että mä oon menettäny mun inspiraatiota luoda mitään tyylejä, mutta välillä se inspis yrittää sieltä kurkkia. Onneksi! Tämä on kuitenkin sellainen asia josta nautin ja jota haluan toteuttaa vapaa-ajallani.
Uskon että kun on ollut taas rankkoja vaiheita yksityiselämässä niin se heijastuu mielialaan ja jaksamisee tehdä mitään ns ylimääräistä.


To tell the truth, I've lost big amount of my inspiration to create any kind of styles, but every now and then inspiration takes a peek. Fortunately! This is indeed that kind of a thing I enjoy doing and expressing on my free time.
I believe that because I've had some rough phases on my personal life, it reflects on state of a mind and will of trying to manage anything what is in a way extra.





Sorry about the messy eyepic!

lauantai 20. joulukuuta 2014

My "kind" of friends

Tämä teksti tosiaan kertoo ystävistä. Oikeastaan kaikki ihmiset jotka tulevat minun kanssani toimeen ovat minulle mahdollisia ystäviä. 

Olen sosiaalinen kun tahdon tai tilanne sitä vaatii, jotkut jopa kuvaavat minua ylisosiaaliseksi (aka liian puheliaaksi ja ulospäinsuuntautuneeksi). Sitten on tiettyjä tilanteita jolloin en halua että yksikään ihminen edes katsoo minun suuntaani, saati sitten avaa suutansa. 

Esimerkkitilanteena kuvaamastani sosiaalisesta käyttäytymisistä voin sanoa bussimatkat. Istun yleensä ikkunan vieressä kuunnellen musiikkia ja katsellen ulos. Minusta tuntuu että se on kohteliaampaa antaa toisille tilaa istua sen sijaan että varaisi itselleen rivin penkkejä. Toivon kuitenkin aina ettei viereeni istu ketään, koska nautin siitä että saan istuskella itsekseni. Kuuntelen yleensä myös musiikkia bussimatkallani koska en pidä mölystä ja/tai kovista äänistä. Kuuntelen siis mielummin musiikkia ja hyräilen mielessäni lyriikoita.

Kerron tähän väliin esimerkkitilanteen joka hieman ehkä selventää sosiaalista minääni. Viime viikolla tulessani töistä kotiinpäin istuin lastenvaunupaikan jälkeisessä rivissä ikkunan puolella, yksin, bussi oli lähes tyhjä En halunnut olla missään tekemisissä muiden kanssa ja halusin vain päästä kotiin nopeasti. En voinut olla kuitenkaan huomaamatta edessäni istuvaa äitiä ja hänen lastaan lastenvaunuissa. Äiti yritti syöttää lapselleen ruokaa mutta vastauksena sai itkuhuutoa ja mukelo heitteli tavaroita ympäriinsä. Ensimmäinen ajatukseni oli että kamala lapsi, tuo on juurikin yksi niistä syistä miksi en lapsista pidä. Samalla katselin kuinka lapsen äiti yritti kurotella heiteltyjä tavaroita liikkuvan bussin lattialta, penkin ja lastenvaunujen välissä istuen. Äiti torui lasta kuitenkaan olematta hyökkäävä lastaan kohtaan. Sinä hetkenä en edes miettinyt ennenkuin olinkin jo noussut nostamaan lapsen heittämät tavarat. Ojensin ne lapsen äidille osoittaen ymmärtäväisyyteni hymyillen ja molemmat heistä hymyilivät minulle takaisin. Minusta tuntui hyvältä ja hyödylliseltä vaikka alunperin ajattelin hyvin tuomitsevasti kanssamatkustajistani. Tässä tilanteessa minun asenteeni olla kanssakäymisissä muiden kans muuttui 180°.

Tämänlaisten tapahtumien takia koen nyt entistäkin enemmän ettei mustavalkoinen leimaus jonkun persoonallisuudesta ja/tai sosiaalisesta luonteesta voi pitää paikkaansa. Onnekseni moni ystäväni tuntee uskoakseni samoi. Koen olevani paljon kaikkea, niin paljon etten itsekkään välillä tiiä millainen olen. Minusta tuntuu kuitenkin että olen epäsosiaalinen, koska viihdyn enemmän yksin (lemmikkieni kanssa), mutta olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut oikein mielelläni kun päädyn muiden seuraan. 


Tästä päästäänkin blogin otsikkoon: My kind of friends, eli minunlaiseni ystävät.
On ihmisiä joiden kanssa vain yksinkertaisesti klikkaa koska minun ei tarvitse selitellä omaa persoonallisuuttani ja toimintaani heille. Heitä saattaa joskus ärsyttää minun käyttäymiseni mutta he ymmärtävät minua että minä olen omanlaiseni ihminen ja he ovat omanlaisiaan ihmisiä. Tämä on se joka tekee heistä "minunlaisiani". Ei se onko meillä samankaltaiset kiinnostuksenkohteet, olemmeko samantyylisiä tai mikään vastaava.
Avaintekijä on; ymmärrätkö itseäsi tarpeeksi jotta pystyt ymmärtämään muita. 
Se minkä itsestäni ymmärrän ja tiedostan on se etten voi sanoa ymmärtäväni itseäni vielä tarpeeksi. En voi sanoa olevani sellainen kuin haluaisin, tai että käyttäytyisin muita kohtaan niinkuin toivoisin että osaisin tapahtumahetkillä käyttäytyä. Olen kuitenkin toivottavasti matkalla parempaan ja toivottavasti yritän tarpeeksi kovasti. Kiitos niille (minunlaisille) ystäville jotka ymmärtävät puutteeni ja auttavat minua omassa matkassani eteenpäin. ❤


Nyt päästäänkin hieman pirteämpään osaan aihetta; minunlaiseni ystävät ja sosiaalisuus. Sain viime lauantaina kotonani järjestetyn pikkujoulun rinnalla kunnian tutustua uuteen ihmiseen, joka on siis läheisen ja pitkäaikaisen ystäväni poikaystävä jota en ollut tosiaan koskaan aikaisemmin tavannut kasvotusten. Syy voi hyvin olla siinä että hän asuu Australiassa. Haha. 
Hän on aivan mahtava, ja parasta oli kuulla jälkeenpäin että minut on hyväksytty! Tarkoitan tällä juuri sitä mistä aiemmin puhuin. Käyttäydyin oman tyyliini ja luonteeni mukaisesti ja olin erittäin puheliaalla päällä...mutta uusi tuttavuuteni hyväksyi minut sellaisena joten voin sanoa että hän on "my kind of a friend"!

Tähän kohtaan mainitsenkin että pikkujoulut olivat siis alkoholittomat. Koen että hauskaa voi ja nimenomaan SAA pitää ilman alkoholia. Tietoisku: ei, en ole absolutisti, eivätkä ole ystävänikään. 


Nyt saatte "nauttia" pitkän tekstin jälkeen viime lauantain pikkujoulujen kuvarykelmästä! 





torstai 18. joulukuuta 2014

Dem Eyelashes



Kävin tossa viime maanataina nuuskimassa alekoreja ja löysin onneksi sieltä aleripsarin ja kulmakynän. 
Meikkien ostaminen on kyllä aina sellane hetki että sitä viivyttää viimeiseen asti, koska tietää että vaikka ostaisi vain kaksi tuotetta niin hinnaksi voi helposti kilahtaa lähemmäs 30 euroa (tai enemmän). Thanks sweet baby lord että on olemassa aletuotteita.




Tuumin että voisin tämän päivän postauksessa esitellä (eilisten aletuotteiden lisäksi) ripset joita käytän melkeinpä aina. Ne ovat melko hintavat minun kukkarolleni, mutta käytän niitä niin pitkään kuin mahdollista eli viikoista jopa kuukausiin. 





Ripset joita käytän ovat merkiltään Eylure London. 
Ostin myös samanmerkkisen ripsiliimatuubin, koska tähän mennessä olen käyttänyt vain ripsipakettien mukana tulleita ripsiliimoja ja välillä sitä liimaa saa melkein väkisin olla repimässä ripsinauhaan kun siitä pienestä putelista ei paljoksi riitä...



Anyway, nämä Dramatic N° 202 ripset ovat (ainakin Suomen tavarakaupoissa myytävistä) kaikista tuuheimmat mitä Eyluren valikoimasta löytyy. Joskus tuntuu ettei nämäkään ole tarpeeksi tuuheat, mutta en halua lyödä yli. Haha.
Nämä ripset ovat käsin tehdyt double layer ripsinauhat ja suunniteltu luultavasti juhlakäyttöön, mutta itse pidän niitä melkein joka arkipäivä (eli silloin kun jaksan niitä käyttää).

Hintaa niillä on se liki 8 euroa, mutta kun pitää niitä hyvässä kunnossa niin ovat kyllä hintansa arvoisia. Ulkonäöllisestikkin hyvin siistit, mutta tuuheat ripset sopivat hyvin kaikille jotka haluavat vähän näyttävyyttä silmiinsä.




maanantai 15. joulukuuta 2014

Egyptian samurai as a pirate dressed as an african dancer.... what?



Olen ollut taas vaihteeksi (vähemmän) harvinaisen laiskalla päällä enkä ole tosiaan jaksanut tehdä muuta kuin käydä töissä ja hoitaa lemmikkejä. Päätin kuitenkin väsätä hieman erilaisen tyylin kun "inspiroiduin" vähän erikoisesta mutta ihanasta paidasta.




Tässä tapauksessa aloin kuitenkin kasaamaan tätä tyyliä aivan sokeasti ja päädyin johonkin egyptiläis-, afrikkalais-, samurai-,  merirosvosekoitukseen. 
Itse en oikein pitänyt lopputuloksesta,  mutta ainakin tulee jotain erilaista tännekin postattua.




I have been super (not unexpectly) lazy again. Only two things I have pretty much done are gone to work and taken care of my pets.
Now I decided to come up with somethjng different from my usual looks, and I got my "inspiration" from my weird but lovely shirt! 

I started to make this style pretty blindly and in the end I ended up with some egyptian-, african-, samurai-, piratemixation.
I actually didn't like this at all, but since I ended up doing it I figured I could aswell post it here. You know, something different.

Pulu is with me in this one. Haha.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Hair hair hair. Hair everywhere



Yo! Vihdoin postausta hiuksista! Tää mun postailu on just niinku oon Instagramissakin ilmaissu: "Sometimes I blog," _SOMETIMES_.

Joo tosiaan mun hiukset, tai enemmänkin hiustenlaatu on tuonut esiin paljon kommentteja, kysymyksiä, mielipiteitä, heittoja ja saarnauksia. Tähän heti alkuun voin heittää sellaiset faktat että minulla on ollut pitkät hiukset, viimeksi lukion ensimmäisellä vuodella ja sitä ennen kuudennella luokalla peruskoulussa. Muuten olen _leikannut_ hiukseni lyhyemmiksi. Ne eivät ole tippuneet, eivät palaneet, eivät hamppuuntuneet eivätkä kaksihaaroittuneet käsittelemättömäksi.
Myönnän että olen kerran polttanut hiukset päästäni ja luonut sellaisen puolikkaan-nyrkin kokoisen kaljun kohdan päälaelleni jossain lukion ensimmäisen ja toisen vuoden välissä, mutta ei sitä tällä hetkellä uskoisi.

Tässä vähän photomatskuu mun kerran kaljusta kohdasta päässäni. 
Olen leikannut tässä ja kaljun kohdan kasvun välissä useampaankin otteeseen, 
mutta tämä antaa varmasti jonkinlaisen kuvan hiusteni laadusta/kasvusta.


Siskollani ja minulla on jossain määrin käynyt onni karvankasvun kanssa. Meille kasvaa erittäin vähän ihokarvoja lukuunottamatta hiuksia. Siskollani hiukset kasvavat ihmeellisen nopeasti ja ovat paksut/keskipaksut. Minun hiukseni eivät taas tuhoudu melkein millään ja ovat myös melko paksua tekoa niinkuin isosiskollanikin. 



Niinkuin varmaankin huomaatte niin otin nämä kuvat siis jokunen päivä ennen 
kuin värjäsin liilat hiukset.


Kuulen usein negatiivisia kommentteja hiusteni käsittelystä (suurinpana hiusten värjäys), mutta olen vain hymyillyt ja sanonut: "No jos ne hiukset jossain vaiheessa lähtee niin saanpahan hyvän syyn kokeilla miltä näyttäisin kaljuna." 




Päivittäiseen hiustenhoitooni kuuluu harjaus ja suihkussa käynti (2-3 kertaa viikossa) käyttäen silloin mitä tahansa shampoota ja hoitoainetta mitä sattuu löytymään. Vaikka värjätyille hiuksille sopivatkin useimmiten silikonia sisältävät hiustuotteet niin omat hiukseni eivät oikeastaan välitä mitä tuotteet sisältävät kunhan vain muistan joskus vaihdella hiustuotemerkkiä. Muuten käytän satunnaisesti hiusöljyä.






Pieniä hoitovinkkejä ihmisille joille ei ole suotu panssarihiuksia:

Tietenkin terveellinen ruokavalio, riittävä uni, lääkitys kuntoon, tarpeeksi liikuntaa, mahdollisimman vähän stressitekijöitä yms yms. samaa vanhaa josta olette varmasti kuulleet. Itsellänikin on hirveitä vaikeuksia pitää nämä asiat kunnossa niin en niistä hirveästi viitsi Jeesustella. Yrittäkää kuitenkin saada tuollaiset "haavoittuvuustekijät" mahdollisimman hyvin kuntoon, koska ne kaikki ovat parhaimmassa tapauksessa vain halukkuudesta kiinni!
• Huuhtele hiukset kylmällä vedellä kuuman sijaan.
• Älä käytä liian paljon liian kireitä ponnareita/nutturoita/lettejä jne. Sama koskee hiusten pitämistä kiinni. Mitä enemmän jaksat pitää niitä auki  ja harjailla ettei hiuksesi pääse takkuuntumaan pahasti niin sen parempi. 
• Jos et värjää hiuksiasi paljon tai ollenkaan; käytä hiustuotteita jotka eivät sisällä mieluiten ollenkaan silikonia. 
• Jos taas olet hiusvärien suurkuluttaja ja ihmettelet hiustesi huonovointisuutta värjäyksien välillä; hiuksesi ovat luultavasti "addiktoituneet" pääasiassa silikooniin joten suosittelen käyttämään sellaisia tuotteita. Melkein kaikki hygieniatuotteita myyvät tavara- ja elintarvikekaupat myyvät niitä ns "halvempia" parin tai kolmen euron shampooita ja hoitoaineta ja ne yleensä sisältävät melkein aina silikonia.
• Älä mene märillä hiuksilla nukkumaan, paitsi jos haluat esimerkiksi aamukiharat ja pidät hiukset löysällä letillä, mutta älä missään nimessä mene litimärkien hiusten kanssa pyörimään sänkyyn. ÄLÄ myöskään nuku hiukset ( tiukasti)  kiinni, ellei ne ole esimerkiksi tällä edellä mainitsemalla "löysällä letillä".
• Mitä vähemmän käytät kuumia hiustenkäsittelyvälineitä, sen parempi. Jos käytät vaikka kiharrinta ja/tai suoristusrautaa, älä käytä hiustenkuivaajaa niin hiuksillasi on yksi rasite vähemmän. Jos
suoristat hiuksesi harjan ja hiustenkuivaajan avulla, suosittelen jättämään suoristusraudan pois. Muistakaa käyttää myös lämpösuojaa!
Niinkuin aiemminkin ilmaisin, muistakaa harjaus! Jos sinulle on tapana tulla helposti takkuja, hoida ne ennenkuin niistä tulee nyrkinkokoisia mönttejä tai rastoja. Välillä sanotaan että mitä vähemmän harjaa hiuksiaan, sen parempi. Tottahan tuo on jos ei osaa hiuksiaan harjata. Tietenkin hiukset lähtee katkeilemaan jos repii niitä harjalla kuin viimeistä päivää. Siksi muistakaa tämä sääntö: aloita harjaus latvasta/latvoista ja lähesty hiljalleen takkujen auetessa juurta kohti.
Niille henkilöile joille ei tunnu oikein mikään auttavan, kannattaa kokeilla hiusöljyä, hoitavia hiusmaskeja, jätettäviä hoitoaineita/suihkeita ja vaikka ruoka-aineiden hyötykäyttöä niinkuin kookosölyn pitämistä hiuksissa.


Throwback!

Hiusvärejä mulla on ollut monenmoisia. Silti jotenkin tuntuu että en ole oikeasti värjännyt  melkein mitään. Aloitin hiusten värjäämisen muistaakseni kolmanella luokalla. Minua jännitti värjätä niinkin "raju" väri kuin punainen niin värjäsin oranssin. Se oli kamala. Haha. Siitä se kierre sitten lähti ja en ole nähnyt omaa väriäni kuin juurikasvun muodossa.
Kyllästyn myös hiusväreihini erittäin nopeasti, yleensä 2-4kk sisällä. Vaihtaisin hiusväriä varmaan paljon useamminkin jos vain kukkaroni sallisi... Hah.

Tässä sen verran matskua kun jaksoin tähän kollaasiin kerätä (ennenkuin meni hermot kuvien metsästykseen...). Kuvia on pitkin poikin vuosilta 2009-2014!



sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Refrigerator-effect

Huoh. Koin tänään taas "jääkaappi-ilmiön" kun etsin kiinnostavia blogeja luettavaksi tai edes selailtavaksi.

Uskoisin että useammat teistä tietävät mitä tarkoitan kyseisellä ilmiöllä, mutta avaan sitä nyt varmuuden vuoksi: Syvällä alitajunnassani tiedän että kun käyn jääkaapilla viiden minuutin välein niin ei sinne vain yksinkertaisesti ole ilmestynyt uutta syötävää. Silti siellä tulee rampattua toivoen ihmettä. 

Sama tuli siis nähtyä tänään kun etsin (hölmönä) luetuimpia ja suosituimpia blogeja. Tiesin että vastaan tulee kaikella todennäköisyydellä kymmeniä, ellei satoja, muotiblogeja joissa jauhetaan samaa vanhaa sontaa: "Black friday teemanen black weekend oli oiva hetki uusia vaatekaappini sisältöä...", "Ostin tänään kauan etsimäni neuleen...", "Päätin lähestyvän talven merkeissä kokeilla uutta talvivaate kokoonpanoani jonka ostin viime viikolla...", "Takkini on Calvin Kleinin, huivini Laura Asheyltä ja laukkuni Guccin uutta syysmallistoa..." jne. (En tiedä tarkkoja muotimaailman termejä joten suotta anteeksi tekstini sujumattomuuden). Minun on vain yksinkertaisesti vaikea ymmärtää miksi ihmeessä suosituimpia ovat persoonattoman porvarisävytteiset vaatehelvettiblogit. Mikä siinä on hienoa lukea toisten materiaaliin tuhlaamista rahoista ja siitä kuinka vaatehuone on aivan täynnä, mutta jotenkin on aina vain pakko ostaa lisää koska "vaatteita ja asusteita ei voi koskaan olla liikaa!". 

Aina näissä tilanteissa koen että on erittäin tärkeää näyttää ympärilläni oleville ihmisille että raha ei ole tärkeintä. Melkein kaikki omat vaatteeni ovat saatuja tai "kierrätettyjä", enkä ole melkein ikinä kuullut keltään kuinka vaatteeni eivät sovi minulle tai mitään muuta vastaavaa. Toisaalta se voi johtua siitä että ihmiset ovat kohteliaita, mutta niinkin on hyvä. Jokaikinen meikki tai meikkausväline joka minulta löytyy on halvin mahdollinen tai sellainen jota käytän niin pitkään että useat olisivat ostaneet jo kaksi uutta sillä välillä. En koe olevani yhtään parempi ihminen kuin muut, koska toimin näin osakseen siksi että minulla ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa mitään kallista tai uutta, mutta iso-osa minusta on kuitenkin sitä mieltä että maailmassa on niin paljon turhaa materiaalia ja että parempi on kierrättää jo olemassa olevasta sitä mitä pystyy, ja luoda oma tyylinsä sillä.
Se tuntuu minusta melkein surulliselta että suurimpia ja suosituimpia tämän hetken aiheita ovat: rahaa pitää löytyä, kaiken pitää olla uusinta uutta ja parasta laatuaan.


Tähän loppuun en osaa sanoo muuta kuin että... 
Äh, taidanpa mennä jääkaapille.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Natural eyes



En ole koskaan ollut suuri fani omalle luonnolliselle silmien värilleni. Tuskin kovin monikaan on, yleensä aina halutaan sitä mitä ei ole. Olen kyllä tavannut myös jokusen ihmisen joka on erittäin tyytyväinen omiin silmiinsä ja se on mahtavaa. 
Henkilökohtaisesti koen että siniset, harmaat, vihreät silmät (tai pahinta niiden kaikkien sekoitus) jää kovin lattean näköiseksi. Vähän niinkuin silmät katoaisivat kasvoihin. Tämän kyseisen värisiin silmiin ei oikein uskalla kokeilla erilaisia värejä tai eyelinereita, koska ei ole varma pystyykö oma silmienväri "kantamaan" silmämeikin tuoman painon. 

He jotka ovat minua tai kuviani nähneet ovat varmasti saaneet jo hyvän käsityksen omasta meikkaus skaalastani: laidasta laitaan.
Olen kokenut että ruskeat silmät ottavat parhaiten vastaan kaiken mitä ikinä haluankaan kokeilla, tummanruskeat varsinkin. Niihin on helppo luoda kontrastia toisin kuin vaaleampiin silmiin. Tietenkään tämäkään asia ei ole joko tai. On paljon eri sävysiä sinisiä, vihreitä ja harmaita silmiä joita itse voin ajatella kauniina ja sellaisina joihin "vain taivas on rajana".

Päätin kuitenkin tuossa ennen hiusteni värjäystä liilaksi kokeilla ottaa ihan järjestelmäkameralla IG kuvien sijaan jonkinlaista settiä millaisilta silmäni oikeasti näyttävät astetta värikkäämmällä meikillä silmieni oman värin rinnalla.



En inhoa sitä miltä värikkäämmätkin meikit näyttävät luomillani, mutta kyllä ruskeat piilolinssit (ruskeat silmät) vievät voiton omistani 2-0. 

\o/ Suokaa anteeksi rehottavat kulmakarvani.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sickness

Omat läheiseni tietävät minusta paljon enemmän kuin mitä "julkikuvani" antaa ymmärtää. Pidän erittäin mieluusti omat "haavani" piilossa yleisöltä ja olen periaatteessa vasta viimeisen 2 vuoden aikana laskenut ystäviäni ja muita läheisiä enemmän muurieni sisäpuolelle.
Joskus minusta kuitenkin tuntuu siltä että ihan kuin esittäisin teille kaikille jotain mitä minä en ole, mutta pohjimmiltani olen sitä mieltä että asioista ei tarvitse kertoa eikä niitä tarvitse avata ellei koe sitä tarpeelliseksi. Jokaisen henkilön fyysiset tuntemukset, ajatukset, tunteet ovat heidän oma asiansa ja kaikista eniten oma "taistelunsa". Itsetutkiskelua.

Minun ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa siitä että kirjoitan julkisesti, mutta en niinsanotusti vie sitä loppuun asti päästämällä jokaista lukijaa yksityiselämääni sisälle. Jos joku kokee sen ristiriitaiseksi, vääräksi, tekopyhäksi...niin se on heidän oma asiansa painia niiden tunteiden kanssa joita se tuottaa. Voin esimerkiksi tällä postauksella tuoda omaa ajatusmaailmaani enemmän esille ja oikeuttaa omia tapojani toimia blogini kanssa ja sillä tavalla helpottaa myös muiden negatiivisia ajatuksia ja tuntemuksia, mutta lopputulos on kaikkien omissa käsissä.

Aiheesta eteenpäin, muiden mietteet toisten itsetunnoista. 
Usein koetaan että jos et meikkaa; olet sinut itsesi kanssa, ja jos meikkaat paljon; sinulla on huono itsetunto. Erittäin mustavalkoinen tapa ajatella eikö vain? Olen huomannut melko selkeää linjautumista ja korrelaatiota ulkonäöllä ja itsetunnolla joillakin henkilöillä lähipiirissäni mutta se ei ole tuo.


Nämä asiat mitä sanon eivät ole fakta, ne ovat käsityksiä, ymmärryksiä, lopputuloksia pitkille keskusteluille, vuosien tuntemisen kautta tulleita huomioita.
Useasti henkilöt jotka ovat niinkuin minä (näkyviä ulkonäöllisesti) eivät hae huomiota tai koe paikkaavansa huonoa itsetuntoa. Se on yleensä heidän oma mieleinen harrastus, ilmaista itseään esimerkiksi juurikin meikin kautta.

Heidän puolesta jotka yrittävät meikkaamisella olla osa tiettyä porukkaa aka massaa en voi sanoa mitään, koska omassa ystävä-tai sukulaispiirissäni ei ole heitä. He saavat puhua omasta puolestaan.
Kuitenkin, kolikon toinen puoli: henkilöt jotka ovat melko tavallisen-tallaajan näköisiä, ovat oman näkökantani mukaan kaikista eniten eksyksissä oman itsensä kanssa. He yrittävät useasti saada hyväksyntää muilta olemalla "omia itsejään", mutta samalla eivät oikeasti tiedä keitä ovat. Iso motivaatio on muuttaa itseään sellaiseksi jotka muut hyväksyvät. He vaikuttavat olevan ihmisiä joilla on mustavalkoiset mielipiteet muista ja kokevat itse olevansa sinut itsensä kanssa, mutta samalla juoksevat viikonloput baareissa ja luovat järkyttävän suuria tuttavapiirejä halutessaan hyväksyntää omalle ajatusmaailmalleen, tyylilleen, luonteelleen, arvoilleen ja aatteilleen. Tämä ei edelleenkään ole absoluuttinen totuus. Lähipiirini koostuu hyppysellisestä koko ihmismäärästä.

Sen voin ennenkaikkea ilmaista, että meikkaamisellani, hiustenlaitollani tai tyylilläni ei ole mitääl tekemistä esimerkiksi huonon itsetunnon tai psyykkisen vointini kanssa. Laittaudun koska koen sen yhtenä "taidemuotona". Minä en mene esimerkiksi kauppaan tai töihin ilman meikkiä/vähillä meikeillä siksi että olisin niin tyytyväinen omaan luonnolliseen ulkonäkööni, enkä meikkaa värikkäästi ja suureleisesti siksi etten sietäisi itseäni. Jokaisella ihmisellä on omat motiivinsa näyttää siltä miltä näyttää joten en menisi loppupeleissä analysoimaan ketään tietyn asian takia. Jokaisella tulee mieleen ensivaikutelmia kadulla kävelevistä ihmisistä, mutta päästäkää niistä irti. Ne eivät luultavasti pidä paikkaansa. Minun motiivini laittautua ei ole itseviha, eikä itserakkaus. Vaan into pystyä vaikuttamaan ja luomaan "asioita" parin materiaalin avulla. Kun alkaa kunnolla miettimään, sehän on oikeasti melko ihmeellistä, eikö vain?


Asiasta kukkaruukkuun. Syy miksi loin blogini oli se että pääsin yli pelostani tehdä juurikin se eli aloittaa julkinen kirjoittaminen. En tehnyt sitä tavoitellakseni nettijulkisuutta, en pitääkseni tietynlaista päiväkirjaa, en saadakseni hyväksyntää itseltäni saati sitten muilta. Tein sen siksi että tämä on yksi askel monien joukossa minun henkilökohtaista paranemista varten.

Tästä huolimatta, koen usein suurta syyllisyyttä siitä että päivitän blogiani niin harvoin. "Eikä, kaikki inhoavat minua", "Olen niin laiska, miksi edes aloitin tämän blogin", "Mitähän muut minusta ajattelevät, ajattelevat varmasti että olen saamaton" jne... Mutta yritän kuitenkin pitää sen pääidean käsillä; blogini on askel pois mukavuusalueeltani, se on auttava askel tulevaisuuttani varten. Toistelen sitä tarvittaessa itselleni niinkuin koko tämän päivityksen kirjoittamisen ajan. Blogi ei ole motiivi tulevan ammatin varalle tai mitään vastaavaa. Vain askel kohti omaa sisäistä voimaani hallita sitä kaikkein vaikeinta eli omaa mieltäni: omaa itseäni.


(Ps. Anteeksi kirjoitusvirheet )

torstai 30. lokakuuta 2014

Indiedays Bloggers Inspiration Day

Photo is from RoseShock IG

Heyyy, kiirettä pitänyt. Paljon töitä ja kerrankin olen poistunut neljän seinän sisältä nähdäkseni ihmisiä. Olen tällainen sosiaalinen, mutta yksinviihtyvä möllöttäjä. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Hah. Anyways, Ehkä tämän viime postauksesta kuluneen ajan hengessä olisi mainittavana vain oikeastaan kaksi asiaa. Ensiksi: värjäsin hiukset. What a shocker! Haha. Ja toiseksi, kävin ensimmäistä kertaa elämässäni bloggaajille suunnitellussa tapahtumassa IndieDays Bloggers Inspiration Day'ssä. 

Ajattelin omistaa seuraavan postauksen hiuksilleni kun ne ovat välillä tuottaneet ihmetystä kestävyydellään ja värien kirjolla ja tämän postauksen omistan tälle kyseiselle blogitapahtumalle koska uskoisin että hiukseni eivät ole (toivoa saattaa) karkaamassa mihinkään.




Eli siis alusta alkaen, ystäväni Tanja sai kutsun tähän kyseiseen tapahtumaan ja hän ei halunnut lähteä yksin niin menin sitten mukaan. Osakseen "inspiroivien" lahjapussien, ilmaisnäytteiden ja ruoan perässä, mutta tottakai seura oli tärkeintä. Yksin en pystyisi mennä tuollaiseen tapahtumaan missään nimessä, parempi kaksi outolintua kuin yksi, haha. 
Pääsin siis avecin osassa ja pakko myöntää että heti tapahtumaan astuessani koin hetken mielensisäisen jumituksen. Haluan kertoa ihan suoraan oman mielipiteeni tapahtumasta, toivottavasti kukaan ei ota nokkiinsa vaan ennemminkin rakentavana kritiikkinä seuraavan tapahtuman järjestelyä ajatellen.



Tosiaan, tila oli yllättävän pieni ja varmasti 40 prosenttia siellä vietetystä ajasta meni ängetessä muiden ihmisten ohi. Ulko-ovesta sisään astuessa oikeastaan ainoa asia mitä sai tapahtumassa työskennelleiltä henkilöiltä kuulla oli että: "Tässä on naulakkolappusi" ja "Mikä juoma saisi olla?", eli siis todella vähän ohjeistusta tai minkäänlaista sosiaalista kanssakäyntiä. 
Tilanne oli enemmänkin sellainen että kaksi väripalettia eksyi blondien hiuksien ja kalliiden kankaiden maailmaan. 



Alkoholi oli myös erittäin suuressa osassa, koska se nyt oli pääasiassa se millä polttoaineella siellä mentiin, ruokavaihtoehtoja oli harvinaisen vähän mutta drinkkejä niidenkin edestä. Ja voin sanoa että yksi suurista mielipiteisiini vaikuttaneista tekijöistä, jonka jouduin järkytyksessäni kohtaamaan, oli se että ruoka loppui kesken? No drinkit oli ihan hyviä mutta ajatukseni tapahtumaan tullessa ei ollut juoda itseäni känniin, kuunnella paria mitäänsanomatonta esitystä/esitelmää ja katsella vaatteita mallinukkejen päällä. 




Loppupäätelmä tapahtuman ohjelmistosta: Mistään ei saanut mitään irti. Tapahtumassa toisin sanoen ei ollut mitään kauneusbloggaajille. Varsinkin itse kun en ole missään kovin mahtavissa masseissa ostellakseni kalliita merkkivaatteita (merkeistä en tuntenut oikeastaan yhtäkään) ja blogini iso idea on se että ei tarvitse olla rikas ja tuhlata näyttääkseen sellaiselta kuin haluaa.

Ihan tälläinen tiivistetty totuus on se, että ihan hauskaa siellä oli, mutta vain seuran takia. Koin tapahtuman enemmänkin sillain että olisin ollut hengaamassa Tanjan kanssa ihan niinkuin vapaa-ajalla paitsi nyt olimme jossain eri paikassa kuin ostoskeskuksessa tai kotona. 




Kokemus tämä oli kuitenkin ja kaikki kokemukset ovat hyviä jos niistä pystyy ottamaan edes jotain irti.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Update!

 Feeling sick and I'm not well enough to write anything else in this post than what's going on right now. Going to hospital tomorrow, so lets hope everything gets better soon!

On ollut kyllä taas kummaa menoa. Tarkoitukseni oli seuraavaksi kirjoittaa niinkin kummasta asiasta kuin hiuksistani. 
Kuitenkin, pitkään jatkuneet käsivarsi-, vatsa- pää-, hartiakivut ovat tulleet siihen paikkaan etten yksinkertaisesti pysty niiden kanssa olla. Ne häiritsevät tosi paljon arkielämääni. 
Tämänkin tekstin kirjoittaminen on taistelemista katseen keskittämisen ja pahoinvoivan olon rauhoittelemisen kanssa. 

Menen maanantai-aamuna poikaystäväni kanssa päivystykseen jos saisin helpotusta tähän oloon. Tiedän kyllä osakseen mistä tämä johtuu, eli selästäni, mutta kun vanhat konstit kipujen rauhoittamisessa ei enään toimi niin pakko kai niitä on uusia hakea.

Kirjoitan myöhemmin lisää kun oloni sen mahdollistaa! 

maanantai 13. lokakuuta 2014

The most important thing in my life

Heissan! Okei nyt kun mulla ei ole tapani mukaista valokuspämmiä naamastani niin perehdytän teidät johonkin tärkeämpään asiaan elämässäni. Oikeastaan kaikista tärkeimpään; lemmikkeihini.



Olen kuullut paljon juttua kuinka ihmiset vihaavat sitä kun joku kutsuu lemmikkejään "omiksi lapsikseen". Ymmärrän tuon pointin, mutta esimerkiksi minulla ei ole mitään muuta tapaa kuvata rakkauttani omia lemmikkejäni kohtaan. Ennen kuin tuomitsette niin avaan tätä ajatusta hieman.
Se ei ole sisarusrakkautta jota tunnet vertaistasi kohtaan, se ei ole eläinrakkautta jossa kohtelet eläintä hyvin mutta ns. alempiarvoisena kuin ihmistä, se ei ole mitään muuta kuin vahvinta äidin rakkautta mitä voi maa päällään kantaa.
Rakastan joka ikistä lemmikkiäni, nykyistä ja edesmennyttä, "lapseni" ovat minulle kaikki kaikessa. Koen kuitenkin, että erotus ärsyttävän "lemmikki on lapseni" ja ns. normaalin välittävän "vanhemman rakkauden osoituksen" lemmikkiä kohtaan on se, että osaa kohdella "lapsiaan" aka lemmikkejään eläiminä.

Näen aivan liikaa julkisuudessa, jokamuotoisessa mediassa ja jopa normaalissa arkielämässä kuinka lemmikkejä kohdellaan kuin ihmislapsia. Lemmikit ovat eläimiä joilla on täysin erilaiset tarpeet kuin turmellulla ihmismielellä ja keholla. Eläimet eivät ole taaperoikäisten korvikkeita eikä ikuisia lelliteltäviä ihmisvauvan korvaajia. Tästä aiheesta voisin luultavasti väitellä tutkimuksen kun löytyy niin paljon mielipiteitä ja faktoja eläinten väärinkohtelusta eli ihmismäisestä hemmottelusta.



I miss you baby, and Pulu does too. ♥ 12.12.2009



Kuitenkin, syy miksi omat lemmikkini ovat kuin lapsiani, ei ole se että pidän niitä ihmislapsen korvikkeena, vaan se että uskon ettei ole mitään suurempaa kuin terve vanhemman rakkaus suojattiaan kohtaan ja se on se mitä minä omia eläimiäni kohtaan tunnen. Jotkut lemmikeistäni ovat tulleet elämääni pyynnöstä, jotkut heistä ovat minulle sysätty, ja jonkun heistä olen itse ostanut. Sillä ei ole kuitenkaan loppupeleissä mitään väliä, koska eläimeni ovat minulle ykkösasia. Jos minulla on rahat vähissä, ostan lemmikeilleni ruokaa itseni sijaan, jos joku kysyy minulta kuolisinko itse vai antaisinko lemmikkini kuolla (edes melkein 20 vuotiaan viimeisiä elinvuosiaan elävän Naurukyyhkyni) niin vastaus on aina se että lemmikki selviytyy.
Puhuin tästä kyseisestä aiheesta itseasiassa juuri parhaan ystäväni miehen kanssa ja koska hän on eri maasta kotoisin, ovat käsityksemme eläimiin suunnatusta huolenpidosta ja huolesta täysin eri skaaloissa.




Eläimet ovat niin aitoja. Ne ovat omistajiensa peilikuvia. Jos joskut näet huonosti käyttäytyvän koiran tai oikeastaan minkä tahansa lemmikin, kannattaa luoda katse omistajaan tai tutkia mikä lemmikillä on hätänä.
Ne eivät ole kieroja ja kavalia niinkuin ihmiset eivätkä ne tee "vääriä/inhottavia" asioita kiusatakseen. Vika on kaikista todennäköisimmin omistajassa ja hänen käytöksessään eläimiä kohtaan, huonossa asuinpaikassa tai siinä että lemmikki on sairaana. Omat lemmikkini ovat tehneet kaikenlaisia asioita jotka ovat saaneet minut melkein hulluksi, mutta taustalta on AINA löytynyt jokin muu kuin se että lemmikki tahtoisi tahalleen käyttäytyä kuin kusipää.

Yksi kaikista osuvimmista asioista mitä kukaan on eläimistä, tai tarkemminkin koirista mutta minusta tämä koskee joka ikistä viatonta lemmikkiä sekä eläintä, sanonut on se että siksi koirat (eläimet) elävät niin paljon lyhyemmän elämän kuin ihmiset, koska eläin on syntyessään jo hyvä ja puhdassydäminen. Ihminen sen sijaan joutuu opettelemaan hyvyydestä kaiken elämänsä aikana.




Omat lemmikkini ovat osoittaneet minulle tuhansia kertoja kuinka tärkeä olen heille auttamalla minua kun minulla on vaikeaa ja rakastamalla minua hyvinä ja huonoina hetkinäni. Näyttäen että he luottavat minuun kaikissa tilanteissa ja minä voin luottaa heihin.

Vaikka tunnen sanan rakkaus olevan yksi kaikista vahvimmista tunteita ilmaisevista sanoista, ja koen että sen sanominen muille ihmisille tuottaa suuria vaikeuksia, voin eläimiäni kohtaan antaa sanojen vain hypätä suustani ulos. Tarkoittaen sitä niin vahvasti että joka kerta kun sanon joillekkin pienistäni: minä rakastan sinua; alan melkein itkemään kun tunne on niin vahva että se sattuu sydämessä.






Tahdoin jakaa nämä tunteeni, koska suuri osa omaa identiteettiäni on eläinrakkaus jokaista maailman eläintä kohtaan. Voisin avata tätä aihetta vaikka kuin paljon erilaisilla moraalisilla, eettisillä, sosiaalisilla, henkilökohtaisilla, ulkopuolisilla jne. kannoilla, mutta tämän kirjoituksen idea oli vain ja ainoastaan omat LAPSENI. Kyllä, omat pienokaiseni.




Pulu
Naurukyyhky (Dove), ruskea. Naaras.
19 vuotias ja syntynyt 1994.

Vili
Naurukyyhky (Dove), valkoinen. Uros.
Pois mennessään 14 vuotias,
1995-2009.

Niki
Sekarotuinen kissa (Cat), mustavalkoinen. Uros.
14 vuotias, syntynyt 2000.

Luna
Sekarotuinen koira (Dog), Labradorinnoutaja, Saksanpaimenkoira, Suomenajokoira ja Terrieri. Väritys mustaruskea, Saksanpaimenkoiratyyppinen. Narttu.
9 vuotias ja syntynyt 2005.

Panda
Amerikan Akita (Dog), valkoinen. Narttu.
6 vuotias, syntynyt 2008.

Hildi
Sekarotuinen kissa (Cat), tummanruskea turkki johon häivettyy mustat raidat. Naaras.
1 vuotias, syntynyt 2013.













There is so much text I don't feel like translating it in english. I talked about how important my pets and animals are and what they mean to me in my life.
Still, thank you for reading, or more like checking out these pictures about my pets ! ♥