maanantai 13. lokakuuta 2014

The most important thing in my life

Heissan! Okei nyt kun mulla ei ole tapani mukaista valokuspämmiä naamastani niin perehdytän teidät johonkin tärkeämpään asiaan elämässäni. Oikeastaan kaikista tärkeimpään; lemmikkeihini.



Olen kuullut paljon juttua kuinka ihmiset vihaavat sitä kun joku kutsuu lemmikkejään "omiksi lapsikseen". Ymmärrän tuon pointin, mutta esimerkiksi minulla ei ole mitään muuta tapaa kuvata rakkauttani omia lemmikkejäni kohtaan. Ennen kuin tuomitsette niin avaan tätä ajatusta hieman.
Se ei ole sisarusrakkautta jota tunnet vertaistasi kohtaan, se ei ole eläinrakkautta jossa kohtelet eläintä hyvin mutta ns. alempiarvoisena kuin ihmistä, se ei ole mitään muuta kuin vahvinta äidin rakkautta mitä voi maa päällään kantaa.
Rakastan joka ikistä lemmikkiäni, nykyistä ja edesmennyttä, "lapseni" ovat minulle kaikki kaikessa. Koen kuitenkin, että erotus ärsyttävän "lemmikki on lapseni" ja ns. normaalin välittävän "vanhemman rakkauden osoituksen" lemmikkiä kohtaan on se, että osaa kohdella "lapsiaan" aka lemmikkejään eläiminä.

Näen aivan liikaa julkisuudessa, jokamuotoisessa mediassa ja jopa normaalissa arkielämässä kuinka lemmikkejä kohdellaan kuin ihmislapsia. Lemmikit ovat eläimiä joilla on täysin erilaiset tarpeet kuin turmellulla ihmismielellä ja keholla. Eläimet eivät ole taaperoikäisten korvikkeita eikä ikuisia lelliteltäviä ihmisvauvan korvaajia. Tästä aiheesta voisin luultavasti väitellä tutkimuksen kun löytyy niin paljon mielipiteitä ja faktoja eläinten väärinkohtelusta eli ihmismäisestä hemmottelusta.



I miss you baby, and Pulu does too. ♥ 12.12.2009



Kuitenkin, syy miksi omat lemmikkini ovat kuin lapsiani, ei ole se että pidän niitä ihmislapsen korvikkeena, vaan se että uskon ettei ole mitään suurempaa kuin terve vanhemman rakkaus suojattiaan kohtaan ja se on se mitä minä omia eläimiäni kohtaan tunnen. Jotkut lemmikeistäni ovat tulleet elämääni pyynnöstä, jotkut heistä ovat minulle sysätty, ja jonkun heistä olen itse ostanut. Sillä ei ole kuitenkaan loppupeleissä mitään väliä, koska eläimeni ovat minulle ykkösasia. Jos minulla on rahat vähissä, ostan lemmikeilleni ruokaa itseni sijaan, jos joku kysyy minulta kuolisinko itse vai antaisinko lemmikkini kuolla (edes melkein 20 vuotiaan viimeisiä elinvuosiaan elävän Naurukyyhkyni) niin vastaus on aina se että lemmikki selviytyy.
Puhuin tästä kyseisestä aiheesta itseasiassa juuri parhaan ystäväni miehen kanssa ja koska hän on eri maasta kotoisin, ovat käsityksemme eläimiin suunnatusta huolenpidosta ja huolesta täysin eri skaaloissa.




Eläimet ovat niin aitoja. Ne ovat omistajiensa peilikuvia. Jos joskut näet huonosti käyttäytyvän koiran tai oikeastaan minkä tahansa lemmikin, kannattaa luoda katse omistajaan tai tutkia mikä lemmikillä on hätänä.
Ne eivät ole kieroja ja kavalia niinkuin ihmiset eivätkä ne tee "vääriä/inhottavia" asioita kiusatakseen. Vika on kaikista todennäköisimmin omistajassa ja hänen käytöksessään eläimiä kohtaan, huonossa asuinpaikassa tai siinä että lemmikki on sairaana. Omat lemmikkini ovat tehneet kaikenlaisia asioita jotka ovat saaneet minut melkein hulluksi, mutta taustalta on AINA löytynyt jokin muu kuin se että lemmikki tahtoisi tahalleen käyttäytyä kuin kusipää.

Yksi kaikista osuvimmista asioista mitä kukaan on eläimistä, tai tarkemminkin koirista mutta minusta tämä koskee joka ikistä viatonta lemmikkiä sekä eläintä, sanonut on se että siksi koirat (eläimet) elävät niin paljon lyhyemmän elämän kuin ihmiset, koska eläin on syntyessään jo hyvä ja puhdassydäminen. Ihminen sen sijaan joutuu opettelemaan hyvyydestä kaiken elämänsä aikana.




Omat lemmikkini ovat osoittaneet minulle tuhansia kertoja kuinka tärkeä olen heille auttamalla minua kun minulla on vaikeaa ja rakastamalla minua hyvinä ja huonoina hetkinäni. Näyttäen että he luottavat minuun kaikissa tilanteissa ja minä voin luottaa heihin.

Vaikka tunnen sanan rakkaus olevan yksi kaikista vahvimmista tunteita ilmaisevista sanoista, ja koen että sen sanominen muille ihmisille tuottaa suuria vaikeuksia, voin eläimiäni kohtaan antaa sanojen vain hypätä suustani ulos. Tarkoittaen sitä niin vahvasti että joka kerta kun sanon joillekkin pienistäni: minä rakastan sinua; alan melkein itkemään kun tunne on niin vahva että se sattuu sydämessä.






Tahdoin jakaa nämä tunteeni, koska suuri osa omaa identiteettiäni on eläinrakkaus jokaista maailman eläintä kohtaan. Voisin avata tätä aihetta vaikka kuin paljon erilaisilla moraalisilla, eettisillä, sosiaalisilla, henkilökohtaisilla, ulkopuolisilla jne. kannoilla, mutta tämän kirjoituksen idea oli vain ja ainoastaan omat LAPSENI. Kyllä, omat pienokaiseni.




Pulu
Naurukyyhky (Dove), ruskea. Naaras.
19 vuotias ja syntynyt 1994.

Vili
Naurukyyhky (Dove), valkoinen. Uros.
Pois mennessään 14 vuotias,
1995-2009.

Niki
Sekarotuinen kissa (Cat), mustavalkoinen. Uros.
14 vuotias, syntynyt 2000.

Luna
Sekarotuinen koira (Dog), Labradorinnoutaja, Saksanpaimenkoira, Suomenajokoira ja Terrieri. Väritys mustaruskea, Saksanpaimenkoiratyyppinen. Narttu.
9 vuotias ja syntynyt 2005.

Panda
Amerikan Akita (Dog), valkoinen. Narttu.
6 vuotias, syntynyt 2008.

Hildi
Sekarotuinen kissa (Cat), tummanruskea turkki johon häivettyy mustat raidat. Naaras.
1 vuotias, syntynyt 2013.













There is so much text I don't feel like translating it in english. I talked about how important my pets and animals are and what they mean to me in my life.
Still, thank you for reading, or more like checking out these pictures about my pets ! ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti