sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sickness

Omat läheiseni tietävät minusta paljon enemmän kuin mitä "julkikuvani" antaa ymmärtää. Pidän erittäin mieluusti omat "haavani" piilossa yleisöltä ja olen periaatteessa vasta viimeisen 2 vuoden aikana laskenut ystäviäni ja muita läheisiä enemmän muurieni sisäpuolelle.
Joskus minusta kuitenkin tuntuu siltä että ihan kuin esittäisin teille kaikille jotain mitä minä en ole, mutta pohjimmiltani olen sitä mieltä että asioista ei tarvitse kertoa eikä niitä tarvitse avata ellei koe sitä tarpeelliseksi. Jokaisen henkilön fyysiset tuntemukset, ajatukset, tunteet ovat heidän oma asiansa ja kaikista eniten oma "taistelunsa". Itsetutkiskelua.

Minun ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa siitä että kirjoitan julkisesti, mutta en niinsanotusti vie sitä loppuun asti päästämällä jokaista lukijaa yksityiselämääni sisälle. Jos joku kokee sen ristiriitaiseksi, vääräksi, tekopyhäksi...niin se on heidän oma asiansa painia niiden tunteiden kanssa joita se tuottaa. Voin esimerkiksi tällä postauksella tuoda omaa ajatusmaailmaani enemmän esille ja oikeuttaa omia tapojani toimia blogini kanssa ja sillä tavalla helpottaa myös muiden negatiivisia ajatuksia ja tuntemuksia, mutta lopputulos on kaikkien omissa käsissä.

Aiheesta eteenpäin, muiden mietteet toisten itsetunnoista. 
Usein koetaan että jos et meikkaa; olet sinut itsesi kanssa, ja jos meikkaat paljon; sinulla on huono itsetunto. Erittäin mustavalkoinen tapa ajatella eikö vain? Olen huomannut melko selkeää linjautumista ja korrelaatiota ulkonäöllä ja itsetunnolla joillakin henkilöillä lähipiirissäni mutta se ei ole tuo.


Nämä asiat mitä sanon eivät ole fakta, ne ovat käsityksiä, ymmärryksiä, lopputuloksia pitkille keskusteluille, vuosien tuntemisen kautta tulleita huomioita.
Useasti henkilöt jotka ovat niinkuin minä (näkyviä ulkonäöllisesti) eivät hae huomiota tai koe paikkaavansa huonoa itsetuntoa. Se on yleensä heidän oma mieleinen harrastus, ilmaista itseään esimerkiksi juurikin meikin kautta.

Heidän puolesta jotka yrittävät meikkaamisella olla osa tiettyä porukkaa aka massaa en voi sanoa mitään, koska omassa ystävä-tai sukulaispiirissäni ei ole heitä. He saavat puhua omasta puolestaan.
Kuitenkin, kolikon toinen puoli: henkilöt jotka ovat melko tavallisen-tallaajan näköisiä, ovat oman näkökantani mukaan kaikista eniten eksyksissä oman itsensä kanssa. He yrittävät useasti saada hyväksyntää muilta olemalla "omia itsejään", mutta samalla eivät oikeasti tiedä keitä ovat. Iso motivaatio on muuttaa itseään sellaiseksi jotka muut hyväksyvät. He vaikuttavat olevan ihmisiä joilla on mustavalkoiset mielipiteet muista ja kokevat itse olevansa sinut itsensä kanssa, mutta samalla juoksevat viikonloput baareissa ja luovat järkyttävän suuria tuttavapiirejä halutessaan hyväksyntää omalle ajatusmaailmalleen, tyylilleen, luonteelleen, arvoilleen ja aatteilleen. Tämä ei edelleenkään ole absoluuttinen totuus. Lähipiirini koostuu hyppysellisestä koko ihmismäärästä.

Sen voin ennenkaikkea ilmaista, että meikkaamisellani, hiustenlaitollani tai tyylilläni ei ole mitääl tekemistä esimerkiksi huonon itsetunnon tai psyykkisen vointini kanssa. Laittaudun koska koen sen yhtenä "taidemuotona". Minä en mene esimerkiksi kauppaan tai töihin ilman meikkiä/vähillä meikeillä siksi että olisin niin tyytyväinen omaan luonnolliseen ulkonäkööni, enkä meikkaa värikkäästi ja suureleisesti siksi etten sietäisi itseäni. Jokaisella ihmisellä on omat motiivinsa näyttää siltä miltä näyttää joten en menisi loppupeleissä analysoimaan ketään tietyn asian takia. Jokaisella tulee mieleen ensivaikutelmia kadulla kävelevistä ihmisistä, mutta päästäkää niistä irti. Ne eivät luultavasti pidä paikkaansa. Minun motiivini laittautua ei ole itseviha, eikä itserakkaus. Vaan into pystyä vaikuttamaan ja luomaan "asioita" parin materiaalin avulla. Kun alkaa kunnolla miettimään, sehän on oikeasti melko ihmeellistä, eikö vain?


Asiasta kukkaruukkuun. Syy miksi loin blogini oli se että pääsin yli pelostani tehdä juurikin se eli aloittaa julkinen kirjoittaminen. En tehnyt sitä tavoitellakseni nettijulkisuutta, en pitääkseni tietynlaista päiväkirjaa, en saadakseni hyväksyntää itseltäni saati sitten muilta. Tein sen siksi että tämä on yksi askel monien joukossa minun henkilökohtaista paranemista varten.

Tästä huolimatta, koen usein suurta syyllisyyttä siitä että päivitän blogiani niin harvoin. "Eikä, kaikki inhoavat minua", "Olen niin laiska, miksi edes aloitin tämän blogin", "Mitähän muut minusta ajattelevät, ajattelevat varmasti että olen saamaton" jne... Mutta yritän kuitenkin pitää sen pääidean käsillä; blogini on askel pois mukavuusalueeltani, se on auttava askel tulevaisuuttani varten. Toistelen sitä tarvittaessa itselleni niinkuin koko tämän päivityksen kirjoittamisen ajan. Blogi ei ole motiivi tulevan ammatin varalle tai mitään vastaavaa. Vain askel kohti omaa sisäistä voimaani hallita sitä kaikkein vaikeinta eli omaa mieltäni: omaa itseäni.


(Ps. Anteeksi kirjoitusvirheet )

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus.

    Ei liity paljoa aiheeseen, mutta kun on seurannut facebookissa Humans Of New Yorkia, ei enää osaa muodostaa mitään stereotypiaensivaikutelmia vastaantulijoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oli tämäkin erittäin randomi kirjoitus minulta tähän väliin, mutta tällä hetkellä elämässä taas erittäin ajankohtainen. Hienoa jos olet tuota mieltä!

      Poista