sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Indiedays Bloggers Inspiration Day kevät 2015

Moikka! 
Availen nyt meikkikuvien lisäksi vähän tuota eilistä reissua Indiedays Blogges Inspiration Day 2015 - tapahtumaan!

Päätin laittaa sivusiilin koetukselle oikein kunnon ukkospilvihiuspehkolla ja pakko sanoa etten oo pitkään aikaan ollu näin tyytyväinen omiin hiuksiin. 





Homma sai alun siitä kun sain jokunen viikko sitten kutsun osallistua kyseiseen tapahtumaan ja yksin en kuitenkaan halunnut mennä niin pyysin ystävääni Jasminia aveciksi.


Menimme sinne sitten yhdessä heti ovien avauduttua kello 12.00. 
Olin positiivisesti yllättynyt paikasta ja sen sijainnista verattuna viimekertaiseen tilaisuuteen joka oli syksyllä 2014.



Tapahtuma järjestettiin tapansa mukaan Helsingissä, mutta tilaksi oli valittu Ravintola Maxine joka sijaitsee Kampin kuudennessa kerroksessa. Näkymät olivat mahtavat, tilaa hyvin ja hyvällä ilmalla oli mukava päästä istumaan ravintolan parveketilaan.


Kokeilin vähän Jasminin aurinkolaseja ja päädyin tulokseen et mä kyllä tarvitsen tällaiset! ☆




Tapahtumassa oli taas juoma- ja ruokatarjoiluja, mutta nyt alkoholin lisäksi sai myös erilaisia kahvijuomia. Minä en kylläkään kokeillut niitä ollenkaan koska en ikävä kyllä juo kahvia. Haha. 

Ruokatarjoilu koostui reippaasti erilaisista coctail-tyyppisistä herkuista ja makupaloista, ikävä kyllä minusta tuntuu ettei vegaaniruokavaliota ollut otettu juuri ollenkaan huomioon ruokavalikoimassa. Tämä voisi toimia hyvänä tippinä järjestäjille seuraavaa tapahtumaa suunnitellessa!

Vähän erilaista sponssauskamaa ja lahjaa Loréalilta, rfsulta,
Pauligilta, Vermanilta, Wondermilta. 



Sponssorikojuista minua houkutteli eniten hiusvärit, mutta paljon muutakin tuli nähtyä "juhlien pelastajista" uudenlaisiin karvanpoisto/hidastuslaitteisiin. 
Tällä kertaa joukossa oli myös jokunen tvstä tuttu vieras, mutta ei juurikaan järjestettyä toimintaa sponsorikojujen kiertelemisen lisäksi.




Mielestäni tilaisuus oli pääosin oikein onnistunut kun ottaa huomioon tilan ja sponsoreiden lisäksi myös molipuolisemman kutsuvieras "valikoiman". 
Meitä värikkäämmän tyylin edustajia oli näkyvästi enemmän kuin aiemmin, ja se oli minusta oikein positiivista. Pääsin myös kasvotusten tutustumaan paremmin jokuseen bloggaajaan joka on somessa tullut vastaan niinkuin Mangos For Flamingos kirjoittaja Sallamari ja Black Saliva Viivi ja Subliminal Code Sini. Oli muuten mahtava nähdä teitä kaikkia muitakin kenen kanssa tuli vaihdettua jokunen sana!

Kiitos lukemisesta ja kiitos mukavasta tilaisuudesta. ♡ 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Grannycool

Hey! 

Many people have been asking about my new haircolor so I thought I give you a little tour how I got this color! You also get to see my new sidecut on some of the photos! ♡



So first I had a little trouble with the actual grey hairdye. In Finland they ain't really selling any particular one. So either you have to fight with silver shampoo, silver masks, semi-permanent hairdyes etc. or you can pay yourself sore to get your hair done at the hairdresser. Neither of those was a good option for me. So I decided to try my luck by ordering couple different grey hairdyes from eBay.

•••


First I got my Berina A21 color cream, which is said to be light grey. Package included colorcream and 9% (30 vol) peroxide to mix the color which is pretty much all you need to achieve the color. It didn't include conditioner or oil so you better have your own. 
The picture looked good and I gave it a shot with my own hair and my extensions. Results were decent to good: my roots dyed without any problem even tho I hadn't bleached away my real color, you don't get that with semi-permanent haircolors. First days the result were kinda blueish and while days went by my hair turned out somewhat grey as hoped. Problem was that it actually was super light grey and there were tints of blue and lilac while moving my hair around.
I say Berina light grey is really good haircolor for anyone who wants a light grey/silver hair, but not for those who are looking for real dark grey granny haircolor.




°°°


Next one in line was Lolane PixXel P39 0.11 intense grey color cream. Package included the same things as Berina and picture looked even better with the dark grey. But as you jnow, usually package picture doesn't tell anything about the color you are going to end up with.
Results were as good as in Berina's version, my whole hair dyed with it (of course there was already light grey under). There weren't any tints of lilac, but slightly blue because grey hairdyes usually contain some blue pigment. With this hairdye I actually got my wished granny hair and the color stays on nicely. I don't have to be afraid it washes away with 10 washes and dye it all over again every two weeks. This was actual dream. 



•°•°•°•
Only real problem with both was that there was enough in one package to color short to thin medium hair, but for longer and thicker you really need yo ordeoorder at least two.


Hope this helped anyone and everyone who has been interested!

Have some good moments with the golden times of grannyhair. ♡☆


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Hairannouncement

Heips!

Minulta on siis nyt erikseen pyydetty josko voisin tehdä video- ja/tai kuvatuton kulmakarvojeni laitosta ja piirtämisestä. Olenkin tässä jo jonkin aikaa yrittänyt sellaista väsäillä, mutta jotenkin olen vain hurjan kriittinen sitä kohtaan mitä tulee kuvattua. Yritän kuitenkin parhaani saada sen tutoriaalin tehtyä ja postattua! Viimeistään kuitenkin silloin menee hermot ja en enää välitä laadusta, haha.

Nyt kun tuo avautuminen on saatu ulos päiväjärjestyksestä, päästään muiden karvojen ihmeelliseen maailmaan...

Kuvasetti, millä vauhdilla ollaan päästy intensiivisestä sinisestä blondeihin hiuksiin!



Käytin tosiaan 12% hiusvärihapetetta ja valkoista vaalennusjauhetta (ei päivittäistavarakauppojen valmiita pakkauksia) erikseen ostettuna jonka taisinkin mainita aikaisemmassa postauksessa. Hiukseni vaativat sen 3 vaalennusta ja ne kärsivät todella vähän, tässä konkreettista selvennystä vaalenemisen etenemisestä:

 

Ja FINAL RESULT, kolmas vaalennus.


Nyt kun aikaa on taas kulunut huomaan hiuksissani joitain mintunvihreän värisiä vivahteita, mutta ne ovat niin lieviä ettei ne tule estämään uuden värin laittamista hiuksiin.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Makeup and... fakeup?

Hola!



Mulle on iskenyt ihan hurja meikkausinspis kun ei oo voinut oikein hiuksiin keskittyä (tän blondaus ja hiusvärinvaihto urakan takia) ja aurinko on taas kurkkinu vähän pilvien takaa. Siskoni järkkärikin on päässyt taas koetukselle kun olen napsinyt kymmeniä kuvia eri meikeistäni. Jotenkin on kiva huomata kuinka eri tyyleillä ja väreillä voi luoda ihan erilaisen vaikutelman itsestään. Joka päivä jotain uutta!



Taas ikävä se, että instagramiin on vain niin yksinkertaisen helppo postailla kaikkea ilman sen pidempiä selityksiä, mutta kun julkaisen blogiin jotain niin on kiva vähän höpistäkin jotain siinä sivussa vaikka ei olisi oikeastaan mitään sen kummempaa sanottavaa.

Nyt tulee hurja kuvasetti kaikista meikeistäni joita olen viime viikkojen aikana taiteillut, osa on sellaisia jotka olen vain päättänyt tehdä ihan umpimähkään ja toiset taas ns. recreations eli uudelleen luotuja tyylejä jotka joku muu on suunnitellut tai aiemmi jo meikannut. Meikkien mahdolliset (alkuperäiset) luojat löytyvät instagramissa erikseen mainittuna kuvissa!








Se mikä tässä luomiväripaletissa on jännää, on se että käytän sitä oikeasti todella reippaalla kädellä, ja teen paletin ruskeilla aina kulmakarvani, mutta se ei ole vieläkään loppunut. Tämä paletti on ollut minulla siis liki kaksi vuotta, eli en ole ostanut uusia luomivärejä yli kahteen vuoteen!

Tämä paletti sisältää matta- ja kimalteleviä luomivärejä janiitä on 120 kappaletta. Tuote on tilannut nettikaupasta pretty.fi!


Tämä kuva onkin otettu juuri tänään joten joku on sen saattanutkin jo bongata. 

Joskus taas on näitä päiviä jolloin ei tee mieli/jaksa panostaa meikkiin kovinkaa  monen minuutin ajan ja lopputulos on aika kevyt (ainakin minulle, joillekkin tämä saattaa tietenkin olla juhlameikki).



Pidän itse aika paljon tästä kuvasta vaikka siinä en olekkaan pahin "meikkijumala". Jotenkin se tasoittaa kun välillä vetää ihan överiksi, joskus tekee kevyen meikin ja toisinaan menee ihan paljaalla naamalla. Pitäähän sen ihonkin saada välillä hengittää, itse kun omistan kaikenlisäksi atooppisen ihon.