sunnuntai 22. marraskuuta 2015

I am.

On yksi asia jonka olen luullut tietäväni aina, ja jossain määrin olenkin tiennyt, mutta en ole kuitenkaan täydellisyydessään ymmärtänyt. Toivon että alan olla pikkuhiljaa lähempänä.

Muutos lähtee itsestä.

Tietoa voidaan antaa ja hakea. Apua voidaan tarjota ja pyytää. Neuvoa ja tukea tulisi aina suoda. Lopullinen ponnistus on kuitenkin itsellä. Se on useimmiten vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta, varsinkin mitä enemmän muutos on sitä vastaan mihin on totuttu, opittu, kasvettu, kasvatettu ja uskottu.



Haluankin tässä postauksessa puhua omista ajatuksistani jotka tuntuvat minusta järkeviltä ja joita toivoisin jakavani useamman ihmisen kanssa. En halua käyttää sanaa "oikein" tai "väärin" koska yksi minulle tärkeä henkilö on sanonut että "elämä on paljon mukavampaa ja helpompaa kun ei arvota asioita ja ihmisiä".

Nämä mielipiteet kuvaavat siis sitä mitkä sopivat minun arvoihini, jotka ovat lähtöisin minun mielestäni eikä toisen suusta. 
Harvoin uskoo 100% asiaan joka on tullut mielipiteeksi jonkun toisen takia eikä siksi että on itse sen ymmärtänyt.




• Maahanmuuttajat (erityisesti muslimitaustaiset) on ollut suuri puheenaihe.
Varsinkin Pariisin tapahtumien takia on ollut kovaa sanaa maassa kuin maassa maahanmuuttajia kohtaan. Se on ollut esillä eritoten facebookissa ja twitterissä. Tästä syystä haluan tuoda esille oman asennoitumiseni.
Koen olevani melko hyväksyvä valtaosaa kohtaan. Kaikessa totuudessaan en pidä ihmisistä yleisesti, eläisin mielummin maailmassa jossa olisi kourallinen ihmisiä ja valtaosa asukeista olisi eläimiä. Unelma. ♥ 
Minua ei haittaa vastaanottokeskukset, monikulttuurisuus, kielimuurit jne. Ihminen on ihminen. Eri asia on miten joku ihminen on kasvatettu ja mitä hän itse itsestään tahtoo ja millaisen kuvan antaa, ei se missä hän on syntynyt. Inhoan rasismia. Joskus olen kokenut maahanmuuttajien ikäviä puolia, joskus taas hyviä. En jotenkin anna sille painoarvoa. Koen yhtä paljon niin hyvää kuin huonoa käytöstä suomalaisilta ja muilta ulkomaalaisilta. Siksi näenkin että ihmisiä tässä kaikki ollaan. Jos joku on inhottava, käyttäytyy huonosti, tekee rikoksia, satuttaa toisia, käyttää muita hyväksi, niin näen sen ihan siitä yksilöstä johtuvana, en siitä onko joku jonkun kulttuurin/uskonnon tai muun jäsen.
PS. Olen kyllä kova nigga vitsien heittäjä mutta toisaalta heitän ne yleensä suomalaiselle tyttöpuoliselle kaverilleni ja hän heittää takaisin. Se vain kuulostaa niin hauskalta. Nigga.


• Eläimet (sivutuotteena vegaanius, eläinkokeet, turkistarhaus jne.).
Arvostan eläimiä. Ne ovat omia itsejään. Eivät aiheuta tahallista vahinkoa toisille. He vain ovat. Syntyvät, elävät elämänsä sellaisena kuin se on ja nukkuvat pois. (Muilla) Eläimillä en näe mitään esitystä päällä niinkuin ihmisillä. Jos koira haluaa leikkiä niin ei se välitä siitä mitä muut ajattelevat tai miltä se näyttää. Jos jollain on rähjäinen turkki, harottavat sulat, arpinen iho jne. niin ei se haittaa. Se on elämää. Jos joku ääntelee jollain lailla ja toinen toisella niin olkoon niin. Se on mielenkiintoista, se on hienoa. Olisi mahtavaa vain elää sellaisena millaiseksi olet syntynyt.
Me ihmiset olemme syntyneet niin että olemme kykeneviä keskustelemaan, harkitsemaan, suvaitsemaan, kompromisoimaan yms. toistemme kanssa. Me käytämme paljon harkintakykyä toimissamme. Missä vaiheessa se harkintakyvyn käyttö siirtyi onnellisen ja suvaitsevan elämän elämisestä raha-ahneuteen ja itsekkyyteen? Ei se että satutamme toista, käytämme toisia hyväksi, tavoittelemme vain omia haluja ja emme välitä ympäröivästä maailmasta mitään voi olla sitä mihin me kykenemme. Tai mihin voimme kyetä. Miksi kostamme viattomille (eläimille) omat puutteemme? Mietin tätä usein.
Yksinkertaistaen: Sinulle liha, kala, maito ja kananmuna voi olla ateria, mutta toiselle se on viety henki ja elämä.


• Päihteet ovat harmin paikka.
Koen useasti inhoa kun menen käymään kaupassa ja näen edelläni paikallisia juoppoja tai teinejä ostamassa monta lavallista alkoholia. Tuhlaamassa rahaa turhaan joka vie niissä määrin rahojen lisäksi (muistin ja) terveyden. Tuntuu pahalta, vielä kun on omassa elämässään lähietäisyydeltä todistanut päihteiden väärinkäytön monia negatiivisia puolia. Todistan edelleen.
Sama koskee tupakkaa, kun näen jonkun tuhlaavan viimeiset rahansa askiin ja sitten kieltää omien terveydellisten puutteiden tulleen tupakoinnista. Kun valitsee mielummin röökiaskin kuin viikon ruuan  tai vaikka nuuskan hygieniatuotteiden sijaan. Ihan mitä vain. En halua itse sitä. En alkoholin, tupakan, huumeiden, nuuskan jne. osalta. Ei minulla ole terveydellistä (saati rahallista) varaa tuhlata lyhyttä elämää noihin. Tuntuvat niin turhilta, siksi en käytä päihteitä.


• Uskonto, Jumala, Raamattu.
En kuulu mihinkään uskontoon. Minut on kyllä kastettu, mutta olen eronnut kirkosta. En usko Jumalaan, Jeesus on ehkä ollut olemassa, who knows. Ei koske oikeastaan oikein minua. Olen joskus sanonut olevani ateisti, mitä taidankin pääosin olla. En koe kuitenkaan minun tehtäväkseni saatika määrättäväkseni onko uskonnot tosia vai ei, ja tämä voi määrittää minut agnostikoksi.
Määritelmät kuitenkin sikseen. Pointtina on että nämä yliluonnolliset asiat voivat olla totta, tai sitten ei. Itse en vain yksinkertaisesti usko niihin. Olen hieman tiedepohjainen ihminen ja haluan todisteita asioista ennenkuin voin uskoa ja todentaa ne todeksi.
Usko voi olla hyvä asia. Parhaimmassa tapauksessa se tuo voimaa selvitä huonoista ajoista, se voi antaa suuntaa elämälle ja vastauksia arkipäiväisiin kysymyksiin. Siksi jos uskonto on jollekkin tärkeä niin ei ole minun asiani mennä väittämään toiselle tuntevani hänen mielensä paremmin kuin hän itse. Ei ole minun tehtäväni aiheuttaa mielipahaa omien mielipiteitteni takia. Sama asia koskee heitä jotka ovat uskon löytäneet että heidän ei pidä käännyttää toisia. Jos Jumala on oikeasti olemassa niin se tulee kyllä vastaan. Sillä välin todisteet puhuvat että niin ei ole ja uskon niihin. Tästä syystä kaikki mielipiteet ja säännöt joilla yritetään vaikuttaa toisiin ilman tieteellisiä todisteita (esimerkiksi raamatu sivua näyttämällä ja sanomalla että naisen tulisi olla vain miehen kanssa) ei voida antaa painoarvoa. Ei myöskään sille että minä kävelisin kadulla sanomassa jollekkin että hei en oo nähny Jumalaa eli sun uskontos on keksittyä, lopeta.
Ei minulla ole tutkimuksia, videoita, todistettuja keskusteluja minun ja Jumalan välillä siitä että onko eri uskonnoissa väitetyt asiat keksittyjä. Voin mennä näyttämään tieteellisiä todisteita evoluutiosta, mutta se on jälleen kerran toisen henkilön asia miten hän siihen suhtautuu. Siksi toivon että kaikki toteuttavat vain omaa näkemystään ilman että se vaikuttaa muihin. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa jos pitää tapansa itsellään.


• Parisuhteet.
Olen itse sellainen joka ajattelee asian pitkällä aikavälillä. En tarkoita sitä että suunnittelisin häitä ja lapsen nimiä yms. koska aina jos sanotaan että ajatellaan pitkällä aikavälillä niin jostain syystä kaikki luulee että suunnittelen esimerkiksi hääteemaani. En, miksi ihmeessä tekisin niin kun elän oikeasti tässä hetkessä?
Mittarini menee jotenkin tällä tavalla: Ensin kiinnostutaan toisesta, ihastutaan ja sitten aletaan tykkäämään sillä spesiaalilla tavalla. Rakkauden koen olevan sellainen mitä tunnen aina omia lemmikkejäni kohtaan. Kun katson heitä minulle meinaa tulla kyyneleet silmiin ja sydän pakahtua kun tajuan kuinka tärkeitä lemmikkini ovat ja kuinka paljon niistä välitän. Sitä se rakkaus ehkä on. Rakkaus on tunteena varmaan kuin värit. Suurinosa saa jonkin miellekuvan kun sanon että: minkä värinen on punainen? Emme voi olla kuitenkaan 100% varmoja näemmekö kaikki värin täysin samana. Onko minun punaiseni pari sävyä erilaisempi kuin toisen punainen. Kattaako minun punaiseni kaikki punaisen sävyt vai jaanko ne eri punaisen sävyiksi. Onko punaista oikeasti edes olemassa.
Olen myös sellainen "erilainen" siinä mielessä etten taida haluta naimisiin, ainakaan vuosikymmeniin, oikeastaan ollenkaan. Koen jotenkin että naimisiinmeno on siinä vaiheessa kun on ollut monta kymmentä vuotta toisen kanssa ja sitten haluaa tehdä jotain speciaalia sen kunniaksi. En välttämättä halua myöskään lapsia, joka on monelle melkein yhtä absurdi asia kuulla kuin se etten tahdo naimisiin.
Tahdon vain parisuhteen joka minulla onnekseni jo on. Tykkään olla yksin, mutta tykkään olla "yksin toisen henkilön kanssa". Sellainen olen. Ainoa asia mitä mahdolliselta parisuhteelta olen halunnut on minun ja toisen välinen asia johon kuuluu vain me sellaisina kuin olemme (ja tietysti rakkaat lemmikkini, niistä en luopuisi ikinä).
Tästä varmaan sai selville sen että kannatan yksiavioisuutta. Johon liittyykin seuraava ajatus. Jos aion olla jonkun kanssa pitkään niin miksi pitäisi tehdä kaikki kiireellä. Miksi heti pitäisi mennä kihloihin, muuttaa yhteen, mennä naimisiin, hankkia auto ja asunto ja saada lapsia. Jos on jonkun kanssa pitkään eli parhaimmassa tapauksessa loppuun asti niin miksi kaikki pitää tehdä ensimmäisen parin vuoden sisään kun yhteistä aikaa on monta kymmentä vuotta? Miksi emme voisi nauttia siitä yhteisestä ajasta sellaisena kuin se on, ja myöhemmin hankkia niitä "todisteita", "koristeita" ja "piristysruiskeita" yms. parisuhteelle. Kuka sen määrää että on pakko mennä naimisiin, hankkia omakotitalo ja kaksi lasta? Kuka sen määrää että parisuhde on aito vasta silloin? Miksi minun ajattelutapani on outo muiden mielestä. En tiedä, ehkä en vain sovi muottiin. (Ja kirjoitan tämän parisuhdetekstin pääosin muodossa minä koska en voi puhua poikaystäväni puolesta vaikka olisimmekin samaa mieltä. Se tuntuu minusta väärältä. Ihankuin laittaisin sanoja toisen suuhun).


Tälläistä tänään! Toivottavasti löytyy paljon sielun sisaruksia. Haha.


XOXO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti